Etusivu
  Koli-kirjan esittely
  Tilaa kirja
  Ota yhteyttä


Koli-kirjan sisällys:

Lukijalle
Luonto-Kolin aarteiden ääreltä
Kevät
Kevätkesä
Keäyön lumoa
Pielisellä
Myrsky
Huipulta luolien uumeniin
Käyn ahon laitaa
Perinnemaisemia
Kolin elävä kaskimaisema
Kehittyvä Koli
Herajärven saunassa
Sumuaamu
Aarnimetsässä
Syksyn juhlaa
Talven muistoja
Maisema vuodenaikojen vaihtelussa
Kiitokset
Kirjan teossa mukana


Otteita kirjasta:
Vinkki: Voit selata kuvia katseluikkunassa klikkaamalla kuvan oikeaa laitaa siirtyäksesi seuraavaan kuvaan, vasenta laitaa palataksesi edelliseen






















Lainaus kirjan avaustekstistä:

Jääkauden kaiken uudistavat voimat hioivat aikoinaan Koli-vaaran huiput silokallioiksi ja syöksivät rosoiset irtolohkareet syvien rotkojen pohjiin pirunpesiksi. Talon kokoisten järkäleiden muodostamat erittäin vaikeakulkuiset louhet ovat kuin maahisten asuinsijoja. Ne herättivät aikanaan pelonsekaisia tunteita ja myös kunnioitusta suurempia voimia kohtaan. Siellä on säilynyt tietty salaperäisyys, eihän kaikkia hämäriä onkaloita ole vieläkään tutkittu. Vajaassa tunnissa voi kuitenkin kavuta manan majoilta Karjalan katolle huikaisevaan valoon ja avaruuteen. Jääkausien musertavan voimankin kestäneet kvartsiittihuiput luovat ikuisuuden tuntua. Myös Kolin metsät tarjoavat äärimmäisiä ympäristöjä. Huipun mäntykäkkyröiden ulkomuodosta jo näkee, miten vaivalloista elossa pysyminen on ollut; kuitenkin ne saattavat olla parisataavuotiaita. Paimenenvaaran lehtorinteiltä puolestaan löytyy näillä leveyksillä ainutlaatuista rehevyyttä. Suojaisassa ja valoisassa pienilmastossa on kehittynyt mitä monipuolisin kasvusto. Lämpimänä kesäpäivänä olet siellä kuin Herran kukkarossa. Täydellinen vastakohta pirunpesän kammotuksille tai kalliolaen karuudelle. Tämä on sitä vastakohtaisuutta ja maiseman monimuotoisuutta, joka Kolilla korostuu.

Missään muualla Suomessa eivät erikoisen kaunis ja monisaarinen järvimaisema sekä korkea vaara ole näin lähekkäin toisiaan. Vaaran huipulta on järven rantaan vain 850 metriä ja korkeuseroa syntyy 253 metriä. Maisema asettuu ilmansuuntiinkin nähden lähes parhaalla mahdollisella tavalla. Kun vaaran huipulla on vielä riittävästi luonnon näköalapaikkoja, niin ei ole ihme, että komeus herkisti taiteilijasieluja jo runsas vuosisata sitten. Kilvan käytiin Kolia ihailemassa, maisema tuli tunnetuksi laajoissa piireissä ja saavutti pikkuhiljaa symbolisen arvon. Tässähän juuri on suomalainen sielunmaisema – yksi niistä. Korkealta avautuva monisaarinen järvimaisema, jonka takana metsämeri jatkuu kauas horisonttiin. Etualalla miltei ikuisuutta symboloiva peruskallio. Karun lakikallion rakosista ja notkelmista nousevat tummat havupuut. Tuulisuudesta ja talven tykkykuorman runtelusta huolimatta ne nostavat latvansa horisontin yläpuolelle kuvastaen periksiantamatonta sitkeyttä – suomalaista sisua. Kaiken yläpuolella kaartuu avara vapaa taivaankansi, joka vielä järven pinnasta peilautuen loihtii maisemaan koko ajan uusia tunnelmia ja mielialoja.

Sää, valo tai vuorokaudenaika maalaa maiseman välillä synkäksi ja ankaraksi, välillä lempeäksi ja tyyneksi. Joskus aamuruskossa tai kesäyössä se on hempeän romanttinen punertavissa sävyissään. Keväällä hento läpikuultava vihreä pyrkii pääväriksi – on kasvun aika. Keskikesällä valkoiset poutapilvet ja niiden varjot antavat jo tummentuneelle vihreälle täyteläisemmän sävyn. Syksyn ruskassa keltainen väriloisto pukee maiseman juhlapukuun. Koivujen runsaus näissä maisemissa tulee hyvin esille. Vain kaksi tai kolme viikkoa ja värit ovat kadonneet. Maisema on kuin mustavalkofilmille kuvattu. On vain harmaita, lyijynraskaita pilviä – ja hiljaisuus. Jos oikein jaksaa kuunnella, voi ehkä kuulla metsätiaisen hennon äänen tai korpin korahduksen. Luonto ei kuitenkaan ole kuollut, se vain lepää. Tässäkin hetkessä on jotain suurta. Jotta elämä olisi rikasta, pitää hyväksyä myös ankeus ja kaamos. Vasta sen jälkeen osaa arvostaa pilven raosta tuikkaavaa valonsädettä. Talvi on Itä-Suomessa ollut vielä nimensä veroinen. Vuosituhannen vaihteen tienoilla oli oikeita tykkytalviakin. Suomalaisten vuodenaikojen kokemiseen tuskin parempaa paikkaa voisi löytyäkään.


KIRJAN TEOSSA MUKANA:

Jyrki Heimonen, Aarnipaja Ky
- valokuvien viimeistely painokuntoon

Heikki Laurila, Illusia
- ulkoasu ja taitto

Lasse Lovén
- ”Kolin elävä kaskimaisema” -artikkelin kirjoittaja
- tutkija
- Kolin kansallispuiston johtaja vuosina 1997 - 2007

Ilmari Martikainen
- ”Luonto-Kolin aarteiden ääreltä” -artikkelin kirjoittaja
- kolilainen kauppapuutarhuri ja luonto-opas
- toiminut aktiivisesti Kolin suojelun ja kansallispuiston perustamisen puolesta

Markku Tano
- teksti, valokuvat, kuvankäsittely, toimitus ja kustannus
- freelancer luontokuvaaja vuodesta 1987, sitä ennen metsätyönjohtajana
- Suomen luonnonvalokuvaajat ry:n jäsen vuodesta 1989
- Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n jäsen
- kuvausaiheina erityisesti maisemat, panoraamakuvaus, lähikuvaus, ihmisen toiminta luonnossa, kulttuurit
- Kuva-arkistossa noin 70 000 valokuvaa eri puolilta Suomea, sekä Venäjän Karjalasta ja Norjasta.
- Omat kotisivut ja nettikuva-arkisto avattu 24.9.2007 osoitteessa: www.maisema.fi, jossa myös tarkempi henkilöesittely.


Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahastolta saamani apuraha
on mahdollistanut kirjan toteuttamisen riittävässä laajuudessa.